Kahden taajaman kunta

Kahden taajaman kunta

Omakotitalo järven rannalla taajamassa tai aivan sen tuntumassa. Ympärillä rikkumaton luonnonrauha ja aisteja hivelevä maisema. Kaikki tarvittavat palvelut käden ulottuvilla.

Tämän suomalaisen unelman voit toteuttaa Joroisissa!

Kirkonkylä

Kirkonkylä on vuosisatoja sitten rakentunut itäsuomalaiseen tapaan mäelle, jonka ympäristön alavat maat tarjosivat viljavuudellaan erinomaiset edellytykset maanviljelylle ja sen kehittymiselle. Harjujen suojassa alueen pienilmasto on samantapainen kuin Etelä-Suomessa. Multasormet voivatkin kokeilla puutarhassaan tavallisesti vain etelämpänä viihtyvien kasvien, marjapensaiden ja hedelmäpuiden kasvatusta.

Kuvansi

Kuvansin taajama on syntynyt luontaisesta tarpeesta Varkauden kaupungin kupeeseen. Kaupungissa käydään työssä, maaseutumaisessa ympäristössä asuminen tuntuu hyvältä. Vireä Kuvansi kasvaa ja kehittyy, siihen sillä on oivalliset edellytykset.

thumb_liunan_uusi_alue

 

Copyright 2008 Joroisten Kunta