Nähtävyydet
Nähtävyydet
Kirkko ja kellotapuli
Joroisten puinen ristikirkko on peräisin 1700-luvulta. "Jeesus herättää opetuslapsia" -alttaritaulun on maalannut vuonna 1901 Pekka Halonen, joka tunnetaan erityisen hienoista suomalaista maisemaa kuvaavista öljyväritöistään . Kaunis saarnastuoli on peräisin 1700-luvulta. Kirkkoon mahtuu noin 1 000 henkeä. Kellotapulissa on kesäisin Tapulikahvio, jossa on pieni kirkkomuseo.
Härkäpoikapatsas
Taiteilija Taru Mäntysen tekemä Härkäpoikapatsas toivottaa kaikki tervetulleeksi Joroisiin kirkonkylän kiertoliittymässä.
Karhulahden kotiseutumuseo
Karhulahden kotiseutumuseo on talonpoikaismuseo, jonka historia voidaan jäljittää 1500-luvulle saakka. Museo on sisustettu 1920-luvun tyyliin maalaisväen kodiksi. Se sijaitsee noin 4 km Joroisten keskustasta Kartano-Golfin läheisyydessä.Käsityökeskus
Torstilan kartano
Maanpuolustusmuseo
Maanpuolustusmuseossa on nähtävää ja kuultavaa 1600-luvulta nykypäivään: mielenkiintoisia esineitä ja asioita liittyen mm. Suomen sotaan.
Huutokosken rautaruukin rauniot
Kollegineuvos Nikolai Putilow perusti Huutokosken rautaruukin vuonna 1858. Tehtaaseen nostettiin rautaa ympäristön järvistä, etupäässä Valvatuksesta ja Sysmäjärvestä. Tehtaan alueelle perustettiin vuonna 1860 Joroisten ensimmäinen varsinainen koulu. Erinäisten vaiheiden jälkeen rautatehdas lopetti toimintansa 1880-luvulla.
Kotkanpolun luontopolku
Vaikka soraa ja hiekkaa on vuosien mittaan otettu moniin tarkoituksiin, on kokonaisia harjuja ja harjujonoja vielä jäljellä. Kotkatharjun osin suojelluissa maastoissa kiertelee upea Kotkanpolku, jonka kulkeminen on aina elämys. Jokainen vuodenaika tuo maisemaan sävynsä ja tuoksunsa. Kevät on täynnä linnunlaulua. Kesän helteellä lampien pinnan valo pysäyttää kulkijan. Hiljaisuus hivelee korvia syysaamun sieniretkellä. Pysähdy, hengitä ja katsele ympärillesi.
Wanha Meijeri
Vanha meijeri on suojeltu rakennuskohde, jonka alkuperäinen osa on rakennettu vuonna 1903. Meijerinä se toimi vuoteen 1957 saakka. Vuonna 1984 Joroisten Musiikkiyhdistys ja Joroisten Moottorikerho saivat rakennuksen hallintaansa. Päätilaa on käytetty Musiikkipäivien konserttien lisäksi taidenäyttelytilana sekä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
