Hanketoiminta
Kohti kehittyvää Huutokoskea
Kohti kehittyvää Huutokoskea on Joroisissa 1.5.–31.7.2024 toteutettu esiselvityshanke, joka sai EU:n maaseuturahoitusta ns. Älykäs kylä -valmistelurahana SavonLuotsi Leader ry:n kautta.
Hankkeessa selvitettiin edellytykset mahdolliseen myöhempään Älykkäät kylät -yhteistyöhankkeeseen, kartoitettiin sitä varten kumppanit ja sidosryhmät, Huutokoskella tarvittavat toimenpiteet sekä laadittiin hankesuunnitelma ja -budjetti.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Petri Miettinen
p. 040 661 4342, petri.miettinen@joroinen.fi
Kohti kehittyvää Huutokoskea (pdf)
(Päivitetty 22.7.2024)
Joroinen – vihreän teknologian ja kestävän matkailun edelläkävijä
Hanke ja sen lopputulokset
Pohjois-Savon liiton rahoittama EAKR-hanke Joroinen – vihreän teknologian ja kestävän matkailun edelläkävijä on saanut valmiiksi lopputuotoksensa: kolme laajaa kehittämissuunnitelmaa ja kaksi suppeampaa, saavutettavuutta ja kestävää matkailua edistävää suunnitelmaa.
Logistisesti loistava – Joroinen 2030 on valtatietä 5, Varkauden lentopaikkaa, Kotkatharjun ulkoilualuetta ja Joroisten satamaa koskeva laaja kehittämissuunnitelma eli Master Plan, jonka laatiminen on yksi Joroisten kuntastrategian 2022 – 2030 tavoitteista.
Master Planissa esitetään lukuisia toimenpiteitä, joissa korostuvat alueen tunnettuuden ja saavutettavuuden parantaminen, niiden kautta yritystoiminnan ja kestävän matkailun kehittyminen sekä kaikkiaan alueen aktiivisuuden lisääntyminen. Toimenpiteistä osalle on laadittu kustannusarviot. Suunnitelmassa määritellyistä toimenpiteistä toimielimet päättävät erikseen. Joroisten kunnanvaltuusto merkitsi Master Planin tiedokseen 11.12.2023.
Varkauden lentopaikan kehittämissuunnitelman 2023 hankkeelle tuotti Aii Airspace Design kilpailutuksen perusteella. Kehittämissuunnitelma jakaantuu pääsuunnitelmaan ja siihen liittyvään kiitotien lähiesteiden hallintaa koskevaan suunnitelmaan.
Pääsuunnitelman keskeistä sisältöä on kuvaus siitä, miten lentopaikasta nykyisenlaisena korpikenttänä saadaan kehitettyä jopa lentoasema. Ilmailumääräysten vaatimukset sekä toimintakykyä ja toimintaympäristöä koskevat vaatimukset kovenevat, kun operointikyvykkyyttä halutaan nostaa. Sää- ja kalustorajoitusten pienentyessä lentopaikan paikallinen ja alueellinen vaikuttavuus kasvaa. Pääsuunnitelmassa pohditaan myös esimerkiksi lentopaikkaa kohtaamispaikkana, harrasteilmailun ja tapahtumakäytön mahdollisuuksia, ilmailun tulo- ja tukirahoitusta sekä tulevaisuuden ilmailua. Joroisten kunnanhallitus merkitsi kehittämissuunnitelman tiedokseen 4.12.2023.
Green tech -kehittämissuunnitelman pääsisältö on energiakartta, joka kokoaa tiedot eri vaiheissa olevista aurinko- ja tuulivoimahankkeista Joroisten alueella ja määrittää noin 14 hehtaarin suuruisen alueen potentiaaliselle datakeskukselle Liunalle 110 kilovoltin siirtolinjan tuntumaan.
Hankkeen QGIS-paikkatieto-ohjelmistolla laatima energiakartta sisältää myös tietoa muun muassa sähköinfrasta, liikenneyhteyksistä ja vesistöistä sekä maakuntakaavan merkintöjä esimerkiksi maisema- ja kulttuurialueista. Energiakartta tukee uusiutuvan energian laajamittaista tuotantoa Joroisissa kestävän kehityksen periaatteilla. Energiakartta on osa Joroisten kunnanvaltuuston 13.11.2023 hyväksymästä strategisesta suunnitelmasta Joroisten maankäytön kehityskuva 2040, uusiutuva energia. Energiakarttaa päivitetään jatkuvasti, ja suunnitelma tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikauden aikana. Joroisten kunnanhallitus merkitsi suunnitelman tiedokseen 20.11.2023.
Kotkatharjun alueen markkinointisuunnitelman hankkeelle laati kilpailutuksen pohjalta Ahooy Creative Oy. Markkinointisuunnitelma sisältää tiiviin paikallismarkkinoinnin strategian, markkinoinnin vuosisuunnitelman ja marraskuu 2023–tammikuu 2024 -suunnitelman, visuaalisen ohjeistuksen sekä työpaketin Adoben työkaluille.
Brändinimeksi muotoutui Ulkoilmaelämysten Kotkatharju ja sloganiksi Joroislaisten ulkoilmaelämän temmellyskenttä Kotkatharju uudistuu! Markkinointisuunnitelma sisältää myös konseptin teemoitetuista viesteistä ja somepostauksista Instagramiin ja Facebookiin. Suunnitelman mukaan ulkopuolisille vaikeasti avautuvaa nimeä Kanava ei käytetä alueen markkinoinnissa. Suunnitelman visuaalinen ilme pohjautuu Kotkatharjun, Kotkanpolun ja Kangasvuokon kuiskauksen logoihin, jotka näkyvät myös maastossa reittien opasteissa. Tutustu esimerkkeihin vuosisuunnitelmasta, viesteistä ja somepostauksista sekä sosiaalisen median kuvapohjista.
Saimaan reitin suunnitelman noin 1,9 kilometrin mittaisesta hiekkapintaisesta ulkoilureitistä Joroisten sataman ja Kotkatharjun välille laati kunnan puitesopimustoimittaja Sitowise Oy.
Suunnitelma sisältää noin viiden metrin korkuisen lintutornin ja reitin sille, kolme puusiltaa, neljä opastaulua, Nuotniementien oikaisun golfkentän lähellä sekä osalla reitistä lentokentän suoja-aidan siirtämisen noin viidellä metrillä kiitoradalle päin, jotta reitin rakentamisessa voidaan hyödyntää aidan pengertä. Suunnitelman mukaiset arvonlisäverottomat rakentamiskustannukset olisivat 214 800, josta tornin osuus olisi 42 000 euroa.
Joroisten kunnanhallitus merkitsi Kotkatharjun alueen markkinointisuunnitelman ja Saimaan reitin suunnitelman tiedokseen 20.11.2023.
EAKR-hankkeen Joroinen – vihreän teknologian ja kestävän matkailun edelläkävijä (A78761) rahoitti Pohjois-Savon liitto. Kustannusarvio oli 187 500 euroa, josta EAKR- ja valtion rahoitusta oli 80 prosenttia (150 000) ja Joroisten kunnan omarahoitusta 20 prosenttia (37 500). Hanke alkoi 15.8.2022 ja päättyi 31.12.2023.
Hankkeessa työskentelivät 13 kuukauden ajan projektikoordinaattori Anna Kaasinen ja kuuden kuukauden ajan paikkatietoon erikoistunut projektiassistentti Arttu Hasu.
(Päivitetty 10.1.2024)
Saimaan reitti
Saimaan reitti on Joroisten sataman ja Kotkatharjun ulkoilualueen yhdistävä ulkoilureitti. Reitti mahdollistaa kevyelle liikenteelle turvallisen yhteyden kirkonkylän taajamasta sataman kautta Kotkatharjulle. Reitti kulkee alueella, joka on luonnon monimuotoisuuden osalta ainutlaatuinen. Reitin varrelle rakennetaan myös luontotorni. Rakennettavan reitin kokonaispituus on 1,9 km.
Hankeaika 5/2024–8/2025
Lisätietoja antaa: Rakennuttamis- ja hankintapäällikkö Jonne Heimonen p. 040 647 4484
(Päivitetty 9.10.2024)
Palviaisten bioterminaali
Palviaisten bioterminaali rakennetaan valtatie 5:n välittömään läheisyyteen hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Bioterminaalissa varastoidaan, käsitellään ja kierrätetään biomassoja ja maa-aineksia. Bioterminaali keskittää ympäristölupaa vaativat toiminnot yhteen sijaintiin.
Hankeaika 5/2024–8/2025
Lisätietoja antaa: Rakennuttamis- ja hankintapäällikkö Jonne Heimonen p. 040 647 4484
(Päivitetty 9.10.2024)
Joroisten lentokentän matkailutoiminnan kehittäminen (AKKE)
Hankkeen avulla mahdollistetaan Joroistenlentopaikan matkailutoiminnan kehittyminen. Hankkeen investoinnit ja ostopalvelut mahdollistavat konkreettisia kehittämistoimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä lentopaikan säilymiseksi lentomenetelmien alaisena lentopaikkana.
Hankkeen tulokset mahdollistavat matkailutoiminnan alkamisen ja kehittämisen lentopaikalla.
Hankeaika: 9/2024 – 10/2025
Rahoittaja: Pohjois-Savon Liitto
Lisätietoja antaa: hankekoordinaattori, Joonas Tyrväinen, 040 7514 777 / joonas.tyrvainen@joroinen.fi